Israelin apartheid
Apartheid (rinnakkaiselo
erillään) on Israelin sionistisen hallinnon virallinen nimi tavoitteelle, jolla
se aikoo erottaa palestiinalaisten alueet
muurilla juutalaisen väestön asuinalueista. Miksi Länsi hyväksyy tämän muurin? Israelin hallitus tuhoaa palestiinalaisten
koteja muiden maiden passiivisuuden turvin.
Vuoden 1967 jälkeen viranomaiset ovat hävittäneet 26000 taloa miehitetyillä
alueilla. Maahan on syntynyt ainakin
160000 sisäistä palestiinalaispakolaista.
Nationalistinen oikeisto
ajaa palestiinalaisten eristämistä suljetuille alueille ja kansannousujen
kukistamista. Vaihtoehtoista poliittista
ohjelmaa ei ole. Oikeisto katsoo koko
maan kuuluvan yksin juutalaisille eli arabit ovat Israelin ikuinen vihollinen. Israelin eliitti haluaa saada koko alueen
Israelin hallintaan eikä hyväksy kahden valtion ratkaisua.
Palestiinalaisten
poliittisten vankien puolesta järjestettiin 23.2 mielenilmaus. Eduskuntatalon eteen kokoontui
nelisenkymmentä ihmistä, joista vain jokunen etnisesti suomalainen. Toivoin heidän välittävän enemmän
palestiinalaisten asiasta ja tulevan joukolla paikalle.
Jatkakaamme
israelilaisten tuotteiden boikottia ja saartakaamme Israel!
Hannu Kautto
2013-03-11