2013-11-05

Aalto-YT



Aalto-YT -neuvottelut

Aalto-yliopisto käynnistää Insinööritieteiden korkeakouluun kuuluvalla sovelletun mekaniikan laitoksella uudelleenjärjestelyjä ja niistä mahdollisesti aiheutuvia henkilöstövaikutuksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Neuvottelujen piirissä on koko laitoksen 100 hengen henkilökunta. Alustavan arvion mukaan mahdollinen henkilöstön vähentämistarve koskee noin 25 työntekijää.
–Kyseessä ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt, perustelee dekaani Petri Varsta yllättävää uutista.
–Kyllä se iso määrä on, onhan tämä vakava paikka.
Neuvottelut käyntiin torstaina
Neuvottelut vasta alkavat huomenna, joten työnantajalla ei ole vielä päätöksiä asiasta suuntaan eikä toiseen. Nyt neuvotellaan minimissään kuusi viikkoa.
–Aalto-yliopiston strategiassa on tavoite, että vuonna 2020 olemme maailmanluokan yliopisto, perustelee Varsta.
Näinkö se sitten tapahtuu?
–Kyseessä on taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Laitoksen talous on tappiolla. Lähivuosina joudutaan tekemään suuria peruskorjauksia, ja tutkimuslaitteita joudutaan uusimaan. Talous vaatii toimenpiteitä.
Lisaksi kyseessä on tuotannolliset syyt. Laitoksen tulos ei ole ollut riittävä Aalto-yliopiston mittareilla mitattuna.
Muita neuvotteluja ei näköpiirissä
Varstan mukaan kyseessä ei ole Aallossa laajempi yt-ilmiö. Muita neuvotteluja ei ole käynnissä eikä näköpiirissä.
–Ei ole pelkästään kysymys siitä, että vähennetään. On tehtävä strategisia valintoja ja vahvistettava voimassa olevia painopistealueita.
Sovelletun mekaniikan laitoksen uudet painopistealueet ovat edistykselliset rakenteet, arktinen meritekniikka ja jäämekaniikka sekä virtauksen mallintaminen.
Varsta vakuuttaa, että perusopiskelijat ja tohtoriopiskelijat eivät kärsi. Asiat pystytään järjestämään.
–Kyllä me neuvottelemme niin pitkään kuin on elementtejä, joista neuvotella.
Mikä Aalto-yliopiston taloudellinen tilanne muuten on?
Varsta sanoo, että tässä käsitellään vain yhtä laitosta. Aallon strategia edellyttää valintoja.
– Vaikka on saatu rahoitusta, eivät resurssit ole rajattomia.
Päätökset toimintojen uudelleenjärjestelyistä ja niihin liittyvistä henkilöstövaikutuksista tehdään osapuolten välisten neuvotteluiden päätyttyä.
Lahdessa ensimmäiset
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kuin Insinööritieteiden korkeakoulu yt-neuvottelee. Lahden keskuksen olleet yt-neuvottelut päättyivät kuluvan vuoden tammikuussa. Ne koskivat 23 henkilöä.
Aalto-yliopiston sisäinen työryhmä oli suosittanut ympäristötekniikan toimintaan muutoksia, jotka koskivat myös Lahden yliopistokeskusta.
Neuvottelujen tuloksena Insinööritieteiden korkeakoulun alaisuuteen kuuluvan Lahden keskuksen toimintaa ei jatkettu hallinnollisesti omana yksikkönään. Ympäristöalan opetus ja tutkimus siirtyivät Otaniemeen osaksi ympäristötekniikan laitosta.
Varsta kertoo, että osa henkilöstöstä siirtyi Otaniemeen neuvottelujen jälkeen ja osa jäi Lahteen. Kaikille olisi järjestynyt kuitenkin työtä Otaniemestä, mutta osa halusi jäädä Lahteen.
Aallon toiminta Lahdessa jatkuu kuitenkin muun muassa aluerahoitteisten tutkimushankkeiden muodossa. Yliopistolla on Lahdessa aktiivista toimintaa myös muotoilun alalla.
Hannu Kautto
2013-04-26