2015-05-04

Vapaata ajattelua?



                                                                                                                 

Kirjoitin 14.1 Vapaa Ajattelija -lehteen tarkoitetun jutun (alla) ajatuksella, että ateistit eivät ole ryppyotsaisia tiukkapipoja ja lähetin sen sähköpostitse VAn päätoimittajalle Jussi K Niemelälle (JKN).  Hänen vastauksensa (alla) oli kielteinen.  JKN harrastaa ennakkosensuuria.  JKN on myös Suomen Humanistiliiton lehden Humanistin päätoimittaja sekä kuuluu Skepsiksen ja Darwin-seuran hallitukseen.

Punkkariateisti JKN pakotettiin rippikouluun.  Hänestä tuli militantti ateisti.  Liberaalin militarismin suosija JKN kannattaa Suomen liittymistä NATOon.  ”Olin kauan hyvin Amerikka-kriittinen, mutten enää. Kun osallistuin Irakin sodan aikaan mielenosoituksiin, minussa kyti jo epämiellyttävä tunne, että olen osa jotain laumaa. Michael Mooren elokuva Fahrenheit 9/11 sai minut huomaamaan, että tämä ei todellakaan ole enää minun juttuni.”  Kääntymisestä mieleen nousevat kuuluisat heränneet skitsot Paavali ja Luther.

 Vapaa-ajattelijain Liiton puheenjohtaja JKN (”Se liitto on pahin hörhölahko, johon olen elämäni aikana ajautunut”, hän sanoo)  ei näytä olevan tehtäviensä tasalla.  Hän ei huomaa, että Suomen evankelisluterilainen kirkko jatkaa vuoden 1918 lahtarilinjaa ja 1920-30-lukujen fasismia sekä potee russofobiaa.  Vapaa-ajattelijoiden tulisi seurata kirkkojen ja uskonnollisten laitosten toimintaa, mutta JKN laiminlyö tämän tehtävän.

VA-lehdessä käsitellään usein islamia, mutta jutut eivät ole kriittisiä vaan panikoituneita kuten USAn johdon, Pentagonin ja sen psykologisen osaston kirjoitukset.  Ne levittävät islamin vastaisuutta ja pelkoa eli islamofobiaa.  Ihmiset aivopestään hyväksymään USAn sota Afganistanissa ja Irakissa sekä mahdollisesti USAn tulevat hyökkäykset islamilaisiin maihin.  Luuleeko JKN, että USA hyökkäsi Afganistaniin, jotta afganistanilaiset tytöt pääsisivät koulun penkille?

Persu Jussi Halla-ahoa sananvapauden marttyyrina pitävä JKN ei kai ymmärrä, että Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvilla 2005 ei ole mitään tekemistä sanan- ja lehdistönvapauden kanssa, vaan niiden tarkoitus on leimata koko maailman muslimit väkivaltaisiksi terroristeiksi sekä tukea vastakkainasettelua ja imperialismin sotapolitiikkaa.  Provokaatio suunniteltiin yhteistyössä USAn sionistisen ideologin Daniel Pipes kanssa.

Humanisti JKN ei näytä huomaavan, että Israelin sionistinen johto käyttää holokaustia propaganda-aseena.  USAn johto ei välitä tästä, sillä USA on myös oppinut holokaustista keskitysleirien julmuuden, ja tukee Israelia.  Gaza on verrattavissa nyt keskitysleiriin.  On kiinnitettävä huomio juutalaistenkin toimiin varsinkin sionistifasistien.  Israel on vaara Lähi-idälle.  Kaikkia kirkkoja ja uskonnollisia laitoksia pitää arvostella, mutta on pyrittävä tieteellisyyteen.  Rasistikorttia ei heilutella, vaan tieteellistä.

Helsingin vihreiden jäsen JKN arvelee, että useille tahoille on pesiytynyt ennakkoluulo, jossa vapaa-ajattelu yhdistetään neuvostoliittolaiseen marxilaiseen ateismiin. Tätä ennakkoluuloa hänen mielestään levitetään kirkon toimesta.  Jos kommunismin pelossa hylätään ateismi, unohdetaan, että uskonnot heijastavat todellisuutta vääristyneesti.  JKN tuntuu olevan länteen kallellaan kuten VA-lehteen kirjoittava Iivi Anna Masso on länteen rähmällään.  JKN näyttää ajattelevan mekaanisesti ja kaavamaisesti, ei dialektisesti.  Hän on hävittänyt jumalan, mutta pyrkii säilyttämään kapitalismin.

Miksi JKN ei arvostele Yhdysvaltoja?  USA on mielestään jumalan valittu kansa, vaikka on maallinen eli kirkko on erotettu valtiosta.  US-dollarissa lukee: in god we trust.  Lännestä tuleva uusateismi arvostelee islamia ja väittää, että uskonnot ovat uhka maailman rauhalle.  Uhka on maailman herruuteen pyrkivä USA NATO-apulaisineen.  USA tekee fasistisia hakaristiretkiä.  Fundamentalistisilla muslimeilla ei ole maailman kattavaa verkostoa paitsi Pentagonin propagandassa.

Naistutkimusta vähättelevä JKN on esittänyt Suomessa käyttöön otettavaksi sanan bright, mikä johtunee uudesta testamentista: ".../ joca meidän heicon ruumimma kircasta/ että se hänen kirckan ruumins caltainen olis" (UT ...Philipperein tygö III 19-20, Biblia 1642).  JKN selittää, että sana tulee lännestä, ja tarkoittaa henkilöä, joka perustaa maailmankuvansa luonnontieteelliseen, naturalistiseen perustaan.  Eikö siis materialistiseen maailmankatsomukseen, joka pyrkii objektiivisuuteen?  Vaikuttaa siltä, että JKN ajattelee idealistisesti.
USAssa saa ajatella vapaasti, kunhan ei ajattele kriittisesti.  JKN on ilmeisesti tuomassa samaa käytäntöä Suomeen.  JKN halusi raivata Vapaa-ajattelijoista puoluepoliittiset ja sukupolviin liittyvät klikit: ”Se oli naiivi tavoite. Vanhan liiton kommukat eivät ymmärrä nykyajan toimintaympäristöä. Kun yhdistykseen nyt liittyy vihreitä arvoliberaaleja, jotka esimerkiksi kritisoivat islamia, se aiheuttaa rasistikortin heiluttelua.”
Aivan baby-Bushin tapaan JKN (nano-bush) vaikuttaa kunnon kristityltä taistelussaan islamia vastaan.  JKN tuntuu kuuluvan saman tapaiseen laumaan kuin roomalaiskatoliset älyllisesti veltot laumat, jotka muinoin kävivät ristiretkillä muslimien kimppuun.
Lähde: Vihreä Lanka 33/2009
Hannu Kautto

14.2.2010


Liitteet:

Moi,

Tämä tapaus ei liity millään tavalla VAL:n toimintaan, tekstiä kannattaa tarjota Kotimaa- tai Kirkko & Kaupunki -lehdille. Toisaalta tekstistä käy ilmi, että asia voisi kuulua ammattiyhdistysliikkeelle. En voi ottaa tuohon tapaukseen, koska en tunne sitä.

-Jussi

--- On Thu, 1/14/10, Hannu Kautto wrote: ...

Vapaa Ajattelija -lehden jutut valitaan sillä perusteella, miten ne edistävät vapaa-ajattelua, uskonnottomien ja ateistien asemaa. Eli kun lehteen kirjoittaa, kannattaa kysyä: Miten tämä teksti edistää vapaa-ajattelua, uskonnottomien ja ateistien asemaa.


Ateisteja tukemassa pappia!?

Erikoinen tapaus sattui Espoon tuomiokapitulin pihalla, jonne 12.1 puolelta päivin kerääntyi myös ateisteja (siinä luvussa minä) osoittamaan mieltään kirkkoherra Juha Molarin puolesta.  Piispa Mikko Heikka on päättänyt erottaa virasta Pohjan kirkkoherra Juha Molarin.  Mielestäni mielenosoitus oli verrattavissa työväen ammattiyhdistyssolidaarisuuteen, kun koetetaan estää perusteetonta syrjintää ja työpaikkahäirinnän eli -kiusaamisen jatkamista.

Piispan määräämä tutkinta-asiamies 71-vuotias Jorma Back (kokoomus) vaatii Molarin erottamista pääperusteena "kritiikitön" suhtautuminen Venäjään.  Molari matkustelee Backin mukaan liian usein Venäjällä, mutta ei mainitse, että Molarin vaimo ja kaksi yhteistä lasta ovat Venäjän kansalaisia.  Molari suhtautuu venäläisiin myönteisesti kuten suomalaisiin ja rakastaa Venäjää niin kuin Suomea.

Backin mukaan ainoa puute Molarin virantoimituksessa tapahtui neljä vuotta sitten, kun Molari mainitsi saarnassaan Fjodor Dostojevskin.  Tämä venäläinen kirjailija on kuulema seurakuntalaisille liian vieras.  Virkavirheitä tai rikoksia ei ole.  Vakavin seikka lienee, että Molari ei ole russofobi.

Molari oli seuraamassa Tampereella mielenosoitusta ProKarelia-järjestöä vastaan ja osallistui asiaa käsittelevään asiantuntijaseminaariin.  Molari kertoi mielipiteenään, ettei Karjalan palautuksen ajaminen ole tapahtunut asiallisissa merkeissä.  ProKareliaa lähellä oleva aktivisti teki Molarista rikosilmoituksen Tampereen poliisille ja ProKarelian pääsihteeri vaati tuomiokapitulilta Molarin erottamista.  ProKarelian toiminta on Pariisin rauhansopimuksen vastaista.

Poliisi ja syyttäjä eivät alkaneet tutkia asiaa, mutta Back, joka on evakko, vaatii Molarin erottamista, koska tutkimatta jättäminen ei Backin mukaan tarkoita, etteikö Molari olisi syyllistynyt rikokseen.  Molari on tuominnut ProKarelian Venäjä-vihan lietsonnan ja Karjalan palauttajien revanssipyrkimykset.  Jokaisen järkevän ihmisen kuuluisi tuomita ne.   Lisäksi Back vaatii Molarin erottamista sillä perusteella, että Molari oli netissä kuvaillut Anton Salosen tapausta "suomalaisperäiseksi diplomaattiseksi sotkuksi" (Antonin kyyditys auton tavaratilassa Venäjältä Suomeen).

On oudoksuttavaa, jos piispa Heikka ja Espoon tuomiokapituli alistuvat ProKarelian vaatimuksiin.  Tuomiokapituli jätti asian kurinpitoasiamiehen päätettäväksi.  Saa nähdä, mikä on tuomiokapitulin lopullinen päätös.  Tässä on vain jutun pääkohtia, sillä aiheesta löytyy lisää aineistoa verkosta.