Suomen
ensimmäinen pyöräilytohtori Kalle Vaismaa (1969-) sai 1995 Tampereen
teknillisen yliopiston TTY liikennetekniikan professorilta Jorma Mäntynen
diplomityön aiheeksi Tampereen seudun pyöräily 2010, joka valmistui 1996. Mäntynen tarjosi 2008 Vaismaalle
väitösaihetta pyöräilystä. Vaismaa alkoi
koota PYKÄLÄ-projektia, jossa kerättiin kymmenestä Euroopan kaupungista parhaat
käytännöt pyöräilyn ja kävelyn edistämiseen.
Väitöstyö Aloittelijasta mestariksi - Pyöräilyn kasvuun vaikuttavat
toimenpiteet eurooppalaisissa kaupungeissa valmistui 2014.
Pyöräily oli
1940-luvulla yleisin kulkutapa Euroopassa.
Kaupunkeja alettiin suunnitella autoliikenteen ehdoilla
1950-luvulla. Vaikutukset näkyvät
selvästi 2010-luvulla kaupunkien keskustassa.
Euroopan komission 2007 julkaisemassa kaupunkiliikenteen vihreässä
kirjassa mainitaan ongelmina ruuhkautuminen, ympäristöhaitat ja
onnettomuudet. Pyöräilyn lisääminen on
ratkaisu. Pyörät vähentävät liikenteen
päästöjä ja melua. Ruuhkautuminen
vähenee, sillä pyöriä mahtuu samalle alalle enemmän kuin autoja.
Kymmenen
eurooppalaisen kaupungin aloittelijoissa pyöräilyn osuus matkoista oli alle 15
prosenttia ja mestarikaupungeissa yli 30 prosenttia. Aloittelijakaupunkeja ovat Geneve, Strasbourg
ja Tukholma. Nousijoita ovat Freiburg,
Ghent, Odense ja Växjö. Mestareita ovat
Kööpenhamina, Groningen ja Houten.
Hollannissa matkoista tehdään pyörällä 26 prosenttia, Tanskassa 19 ja
Suomessa kahdeksan prosenttia. Pyöräilyn
lisäämiseksi on pyöräilystä tehtävä nopein tapa liikkua. Helsingissä Satamaradan kuiluun rakennettu
Helsingin Baana -pyöräilyväylä sopii sen eri päissä asuville ja työssä
käyville.
Pyörätiekilometrit
eivät ratkaise pyöräilyn suosiota.
Hollannissa 50000 asukkaan Houtenissa on pyöräteitä 21 kilometriä, ja
Tampereella 800. Houtenissa tehdään
puolet matkoista pyörällä, mutta Tampereella kahdeksan prosenttia. Aloittelijakaupungeissa pyöräverkko on täynnä
epäjatkuvuuskohtia, ja pyöräilijä joutuu usein vaihtamaan kadun puolta. Mestarikaupunkien muutamien väylätyyppien
käyttö on loogista.
Tanskan ja
Hollannin pyöräverkko muodostuu yksisuuntaisista pyöräteistä liikennekatujen
varsilla, kaksisuuntaisista pyöräteistä erillään autoliikenteestä ja
hidaskaduista. Pyörät ja jalankulkijat
käyttävät samoja reittejä vain vähäliikenteisillä osuuksilla keskustan
ulkopuolella. Kaupungin
liikennepolitiikka voi edistää pyöräilyä, jos sitä edistetään käytännössä eikä
vain juhlapuheissa. Mestarikaupungeissa
mietitään ensin pyöräilyn ratkaisuja ja sen jälkeen autoliikenteen.
Oulu on hyvä
pyöräilykaupunki, mutta keskustapyöräily on ongelma. Myös Joensuu on hyvä. Tulevaisuudessa Helsinki saattaa näyttää
suuntaa. Siellä on hyvät pyöräliikenteen
suunnittelijat ja pyöräliikenteen kehittämiseen on varattu rahaa. Helsingissä pyöräilyyn harkitaan
sijoitettavaksi 10-20 miljoonaa euroa vuodessa.
Hyöty-kustannussuhteeksi on laskettu 7,8 eli sijoitettu euro maksaa
itsensä kahdeksankertaisena takaisin.
Kööpenhaminassa
on laskettu, että autolla ajettu kilometri maksaa yhteiskunnalle 0,10 euroa,
mutta pyöräilty kilometri tuottaa 0,16 euroa muun muassa terveyshyötyinä. Odensen Cykelby-hankkeessa käytettiin 20
miljoonaa Tanskan kruunua pyöräilyn edistämiseen. Sosiaali- ja terveysmenoissa syntyi säästöjä
33 miljoonaa kruunua.
Lähde:
Partanen, P., Kahdella pyörällä eroon ruuhkista, TEK 4/2014. Artikkeli on luettavissa verkkosivulla
lehti.tek.fi.
Hannu Kautto
11.7.2014
