Punaiset ja valkoiset
Vapaa Ajattelija -lehden
toimitussihteeri Tiina Raevaara arvostelee lehdessä 1/2011 vihreän
oikeustieteen tohtorin ja Suomen PENin puheenjohtajan Jarkko Tontin
esseekokoelman Koti, uskonto ja isänmaa, Helsinki-kirjat 2011. Kirjasta en voi sanoa mitään, koska en ole
lukenut sitä. Lainauksissa huomasin
kaksi merkillistä kohtaa, joista toinen kuuluu: "Nykykielen sanoilla
punaisten ja valkoisten toimet olivat sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan
tai silkkaa kansanmurhaa. Jos Mannerheim
yhä eläisi, häntä jahdattaisiin sotarikollisena.--Jääkärit olisivat
nykytermeillä ulkomailta rahoitettu ja ohjattu terroristijärjestö, samoin
punakaarti."
Voi pyhä
yksinkertaisuus! Eikö Tontti ole lukenut
historiaa? Ei punaisia ja valkoisia voi
samaistaa eli panna yhteen nippuun.
Porvarin on vaikea erottaa muotoa sisällöstä eli porautua pintaa
syvemmälle. Jos luokkasodassa punaiset
ja valkoiset sotivat, ei se merkitse heidän samanlaisuuttaan. Punaiset puolustautuivat luokkasodassa. Mannerheimin käskyn mukaan valkoiset eivät
ottaneet sotavankeja, vaan tappoivat ne järjestelmällisesti, mikä on
kansanmurha. Punaiset kielsivät
tappamasta vankeja ja antoivat haavoittuneille hoitoa. Valkoiset tekivät sotarikoksia, joita
punaiset joskus tekivät ylilyönteinä kielloista huolimatta. Punaisiksi naamioituneet rikolliset (eli
sisällöllisesti valkoiset) tekivät ryöstömurhia. Kansanvaltuuskunta teki kaikilla elämän aloilla
myönteistä ja edistyksellistä työtä, joka tarkoitti työväen hyvää ja vastasi
kansan etuja. Valkoiset pyrkivät
säilyttämään porvarien ja kapitalistien edut eli punaisten riiston ja
alistamisen.
Punakaarti ja jääkärit
eivät ole samoja asioita. Punakaartia ei
edes oma johto eikä Kansanvaltuuskunnan johto kyenneet johtamaan
puolustussodassa, sillä sotilaallista koulutusta ei ollut. Jääkärit olivat terroristijärjestö. Mannerheim koetti saada luokkasodan voitosta
koko kunnian itselleen, mistä johtui hänen Tampereen valtauksensa menetyksistä
välittämättä. Johto siirtyi
saksalaisille. Porvari Tontille annan
kotiläksyksi teokset: Viktor Holodkovski, Suomen työväen vallankumous, Edistys
1978 ja Juha Siltala, Sisällissodan psykohistoria, Otava 2009.
Toinen kummallinen kohta
on Raevaaran mukaan, että Tontti uskoo maan (Venäjän, HaKa) tulevaisuuden
kuitenkin olevan hyvissä, länteen suuntautuvissa ja koulutetuissa
kaupunkilaisnuorissa. Ei hyvää päivää! Kun Tontti on päässyt jumaluskosta eli on
jumalaton ja uskonnoton, niin miksi hän ottaa tilalle länsiuskonnon? Hänen pitäisi tietää, että länsiusko johtaa
uusliberalismiin, jolloin maassa kuin maassa alkaa mennä vielä huonommin
työväen kannalta. Länsiuskonnon
alalajeja ovat tiedeuskonto ja tekniikkauskonto. Tiede- ja tekniikkausko ovat lännessä,
lähinnä USAn euroamerikkalaisten porvarien ja kapitalistien sekä valkoisten
anglosaksien protestanttien käsissä johtaneet suuruudenhulluun
sotateollisuuteen, joka vaatii jatkuvia sotia. Yhdysvaltalaiset ovat mielestään jumalan
valittu kansa, jonka tulee hallita koko maapalloa. Kansandemokraatit käyttäisivät tiedettä ja
tekniikkaa työtätekevien hyväksi.
Punaisen ja ruskean
samaistaminen on historiallisesti väärin, mutta valkoisten eli lännen ja
ruskeiden eli fasistien samaistaminen näyttää oikeutetulta. Viime hyökkäykset on suunniteltu
ennakolta. Hyökkäys Jugoslaviaan 1999,
Afganistanitiin 2001, Irakiin 2003 ja nyt Libyaan (jonne NATO hyökkäsi 1986)
vaikuttavat fasistisilta, kun verrataan fasististen hitleriläisten geopoliittisiin
hyökkäyksiin. Aikanaan baby-Bushia
verrattiin Hitleriin. Viro on fasistinen
apartheid-valtio, sillä kolmannes kansalaisista ei saa äänestää
parlamenttivaaleissa. Israelin
sionistinen johto ei ole natsihallitus, vaan fasistinen. Israelin sionistit eristävät palestiinalaiset
toisistaan siirtokunnillaan ja muurillaan.
Miksi tämä muuri ja monet muut muurit ovat länsimediassa hyväksyttyjä,
mutta Berliinin muuri ei ollut? Porvareille
kotiläksyksi: William Blum, Roistovaltio maailman ainoa supervalta, Sammakko
2002.
Hannu Kautto
Uudenmaan ehdokas 185
2011-03-23