Pako kirkosta
Ylen Ajankohtaisen
kakkosen Homoilta tiistaina 12.10 oli yllättävä seurauksiltaan. Kirkon taantumukselliset edustajat vetosivat
"jumalan ilmoitukseen" eli raamattuun elämän ohjeina. Fundamentalistien mielestä
homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä.
Kuten tiedämme synti on eräiden uskontojen keksintö. Eri juttu on, että valtioiden lait säätävät
erilaisia asioita rikoksiksi.
Kirkon jäsenet
esiintyivät vanhoillisina, suvaitsemattomina ja syrjivinä. Heidän mielestään homoseksuaalisuus on
luonnonvastaista! Ei mikään luonnossa
esiintyvä ole luonnonvastaista paitsi ihmisten mielessä. Ihminen on osa luontoa. Kirkon tulisi oppia suhtautumaan
tasapuolisesti ja samanarvoisesti ihmisiin.
Kirkkoa ei pelasta se, että jotkut edustajat ovat suvaitsevaisia,
suhtautuvat myönteisesti naispappeuteen ja vihkivät homopareja.
Kirkosta erosi
keskiviikkona 2633 jäsentä, perjantaina 3473 ja sunnuntaina peräti 5738 eli
yhteensä 12-17.10 noin 18 000 jäsentä.
Tämä on ennätysvauhtia. Osa
eroajista on suuttunut kirkon edustajien taantumuksellisuuteen. Jotkut eroajat ovat valistuneet kolmannelle
vuosituhannelle tultaessa ja huomanneet, että kirkko pettää ja valehtelee. Jokunen osa on pähkäillyt pitempään, mutta
saanut nyt lopullisen sysäyksen eroon.
Muutamat eroajat ovat homomyönteisiä, toiset lähtevät
suvaitsemattomuuden vuoksi. Joidenkin
mielestä kirkon tulisi pysyä mukana ajassa.
Minusta riittävä syy
kirkosta eroamiseen ovat kirkollisverot.
Tuloista riippuen voi säästää vuodessa pari-kolmesataa euroa, kun näkee
vaivan erota kirkosta. Näitä säästöjä
voi laskea osoitteessa
http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta.
Jumalaa ei kannata
kieltää ja siitä on turha keskustella, sillä ei olematonta tarvitse kieltää ja
olemattomasta keskustelu on ajan hukkaa.
Yksinkertaista on sanoa olevansa jumalaton ja uskomaton sekä erota
kirkosta. Kaikista uskonnoista ja
kirkoista tulisi päästä eroon. Se
edellyttää, että vanhemmat katkaisevat uskonnon opettamisen lapsille. Jokainen valtio pitää erottaa kirko(i)sta ja
lopettaa uskontojen opetus lasten päiväkodeissa ja kouluissa. Näin kirkot vähitellen menettävät
jäsenkuntansa.
Hannu Kautto
2010-10-19