Vilnan Kansanmurhan
uhrien museon nimi olisi oikeutettu, jos siellä esiteltäisiin hitleriläisen eli
fasistisen natsi-Saksan Liettuan miehitystä ja juutalaisten tuhoamista noin 95-prosenttisesti
eli holokaustia. Sanan kreikankielinen
juuri merkitsee kokonaan (holos) poltettua (kaustos) uhria jumalalle eli
kokonaan polttaminen (holokauston).
Museo ei mainitse lainkaan sanaa holokausti, vaan keskittyy
"neuvostomiehitykseen".
Tiesin ennestään, että
Baltian maiden johtajat kutsuvat neuvostoaikaa "Neuvostoliiton
miehityksen" ajaksi. Kun viime
syyskuussa 2010 tutustuin museoon, minusta tuntui häkellyttävältä ja
uskomattomalta, että museo on todella omistettu "neuvostomiehityksen"
ajalle. Pietarilainen historian
professori Julia Kantor käyttää lainausmerkkejä, sillä Baltian asukkaat saivat
Neuvostoliiton kansalaisuuden ja samat oikeudet kuin muutkin
neuvostoliittolaiset (Venäjän Aika 4/2010).
Miehityksessä baltit olisivat jääneet toisen luokan kansalaisiksi.
Neuvostoliiton korkein
neuvosto tuomitsi 1985 Molotovin-Ribbentropin sopimuksen ja Baltian liittämisen
Neuvostoliittoon. Baltian maista
jouduttiin karkottamaan ihmisiä ja torjumaan aseellisestikin väkivaltaisia
porvarillisia ja neuvostovastaisia aineksia.
Baltit olivat itse mukana organisoimassa Siperian-kyydityksiä balteille,
venäläisille, puolalaisille ja juutalaisille, mutta baltit lavastavat itsensä
uhreiksi. Liettua sai liittämisessä
Vilnan ja Klaipedan, jotka eivät kuuluneet sille.
Liettuan ja
Neuvostoliiton välinen keskinäistä avunantoa koskeva sopimus allekirjoitettiin
10.10.1939. Fasisti-Saksa oli
maaliskuussa vallannut Klaipedan maakunnan. Liettuan hallitus suunnitteli Liettuan liittämistä
natsi-Saksaan eikä lakkauttanut neuvostovastaista toimintaa maassa. Syksyllä ja 1940 ensi puoliskolla pidätettiin
maassa noin tuhat kommunistia ja muita antifasisteja. Työtätekevien joukot lähtivät 15-17.6.1940
kaduille vaatimaan fasistihallituksen eroa ja kansanhallituksen
perustamista. Kansanseimasin eli
-parlamentin vaalit pidettiin 14-15.7 ja se julisti 21.7 Liettuan
sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.
Kansanseimas pyysi Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta lupaa
tasavallan liittämiseksi sosialististen neuvostokansojen yhteisöön, mikä
hyväksyttiin 3.8.1940. Metsäveljien
toiminta alkoi kesällä 1940.
Fasistinen Saksa hyökkäsi
22.6.1941 Neuvostoliittoon.
Hitleriläiset miehittäjät tekivät Liettuasta osan Ostlandin provinssia. He tuhosivat kaupunkeja ja kyliä ja
surmasivat myös siviiliväestöä.
Fasistien miehitysaikana surmansa sai 370 000 tasavallan asukasta, ja
Liettuasta vietiin Saksaan pakkotöihin 36 000 ihmistä. Neuvostoarmeija vapautti 13.7.1944 Vilnan ja
28.1.1945 Klaipedan. Julia Kantor ei ole
koskaan kuullut Baltian johtajien kiittävän siitä, että Neuvostoliitto vapautti
maat hitleriläisistä miehittäjistä.
Siellä päinvastoin juhlitaan natsi-Saksan puolella taistelleita
sotilaita ja metsäveljiä.
Kun monet baltit valitsivat
fasisti-Saksan "voidakseen taistella 'neuvostomiehitystä' vastaan",
ei kyseessä ollut itsenäisyyteen suuntautunut valinta. Natsisaksalaiset eivät olisi antaneet
balteille itsemääräämisoikeutta (kuten ei suomalaisillekaan). Hitlerin joukot lakkauttivat nationalistien
"väliaikaisen hallituksen" ja järjestivät tiukan miehitysvallan. Ostlandin väestöstä oli tarkoitus myöhemmin
tuhota 85 prosenttia.
Michaël Prazan teki 2009
televisiodokumentin fasistisen Saksan kuolemanprikaateista Einsatzgruppen. Niiden tehtävänä oli valtauksen jälkeen tappaa
miehitetyn alueen kommunistit, bolsevikit, juutalaiset, romanit, katoliset,
liberaalit, partisaanit, sairaat ja siviilejä.
Balttien annettiin uskoa palkkioon, kun he auttoivat natseja
teloituksissa, mutta balteille ei annettu itsenäisyyttä.
Liettuassa vain kolme
päivää hyökkäyksen alkamisen jälkeen Saksan turvallisuusjoukot SD kehottivat
paikallisia puolisotilaallisia joukkoja toimeenpanemaan pogromin Kaunasissa. Paikallinen valkoisilla käsivarsinauhoilla
varustettu väestö pieksi juutalaisia kepeillä hengiltä. Noin 1 500 juutalaista tapettiin yhdessä
yössä ja kaikkiaan tuhansia.
Saksalaisilla oli katsojan osa ja he dokumentoivat tappamista valo- ja
elokuvaamalla. Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen
aikana kaupunki kärsi paljon ja noin 30 000 kaupungin juutalaista
tapettiin. Linnoitus 9 oli
teloituspaikka.
Natsi-Saksan poliisin
alaisuuteen organisoitiin 24.6.1941 Liettuan turvallisuuspoliisi. Vilnassa Liettuan erikoiskommandoryhmä
osallistui lahtaamiseen. Elokuun alussa
alettiin ampua naisia ja lapsia. Vilnan
ghetto perustettiin 6.9.1941. Vilnan
lähellä Ponaryn metsässä tapettiin kaikkiaan noin 100 000 suurelta osin Puolan
juutalaista. Tappajat värvättiin
Liettuan kansallismielisten ja poliisin riveistä. Saksalaiset organisoivat teloitukset Gestapon
päämajasta (myöhemmin NKVD/KGB-talo) ja valvoivat niitä. Eräs liettualainen tappaja totesi
ikävystyneenä: "Oli tylsä päivä, kun ei ollut tapettavia". Stahleckerin raportissa 31.1.1942
Heydrichille mainitaan, että Liettuassa on tapettu 136 421 juutalaista ja että
Viro on juutalaisista vapaa - judenfrei.
Koska natseilla oli
liikaa tuhottavia, niin Liettuasta ja Latviasta lähetettiin tappajia
Valko-Venäjälle. Siellä fasistit järjestivät
ja valvoivat lahtaukset sekä ottivat valokuvia niistä. Baltiaan lähetettiin juutalaisia tapettavaksi
muualta. Esimerkiksi 1944 lähetettiin
Ranskan Drancysta saattue 73 Baltiaan.
Kaunasin linnoituksessa 9 teloitettiin 878 juutalaista miestä. Joukko vankeja vietiin Tallinnaan, jossa
metsässä työskentelevistä osa tapettiin iltaisin.
Liettualaisten
nationalististen maanalaisten liikkeiden ryhmät eli metsäveljet olivat 1947
alkuun mennessä tehneet noin 8000 terroritekoa ja tappaneet noin 13 000 ihmistä. Metsäveljet tappoivat aikuisia, vanhuksia ja
lapsia, jopa vauvoja. Metsäveljet
järjestivät Batholomeuksen öitä (Pärttylin yö 23-24.8.1572 Ranskassa):
terrori-iskuja järjestettiin yhtäaikaa monissa paikoissa, joissa joukot
polttivat julkisia rakennuksia, rikkoivat maatalouskoneita, tuhosivat
valistuspisteitä ja kerhotiloja sekä katkoivat tietoliikenneyhteyksiä. Nationalistit surmasivat 1944-56 kaikkiaan 25
108 ja haavoittivat 2965 ihmistä.
Surmatuista suurin osa oli liettualaisia maanviljelijöitä.
Liettuan neuvostoajalta
mainitaan 200 000 liettualaista "kansanmurhan" uhria. Turha kaiketi mainitakaan, että nämä uhrit
ovat pääosin elossa. Dovid Katz kärjisti sanomalla, että liettualaiset ovat kelpuuttaneet
"kansanmurhattujen" joukkoon neuvostoaikana vankilaan tuomitut ja
työpaikastaan irtisanotutkin liettualaiset. Kaikella tällä hölynpölyllä on
Liettuan valtion tuki. Katzin mielestä kaikissa Baltian maissa on samanlaista
valtiollisella tuella ylläpidettyä kansanmurhateollisuutta, jonka tarkoituksena
on vain historian vääristäminen.
Vilnan Kansanmurhan
uhrien museossa joillain näyttelyillä on antisemitistinen sisältö, mutta
antisemitismiä ei arvostella tai kritisoida mitenkään. Natsi-Saksan miehitysaika kuitataan
maininnalla. Neuvostoliiton
"miehitysaika" esitellään tarkasti.
Tämä todistaa nykyisen Liettuan poliittisen eliitin kaksinaismoraalista
ja rappeutuneisuudesta. Liettuassa ei
ole ollut aikomustakaan viedä iäkkäitä teloittajia oikeuteen rikoksistaan,
esittää anteeksipyyntöä, kunnioittaa uhreja eikä uusia koulujen opetusta. Eliitti koettaa samaistaa holokaustin ja
neuvostoajan tapaukset tai jopa puhdistaa liettualaisten fasistien maine.
Liettuan parlamentti
kielsi 2008 natsi- ja neuvostotunnusten käytön "punaisen ja ruskean
vastaavuuden" hengessä. Tämä oli
vakava moraalinen isku vanhoja antifasistisia veteraaneja ja heidän perheitään
kohtaan. Kommunismin ja fasismin rinnastaminen
on historian vääristämistä. Liettuan
oikeus Klaipedassa hyväksyi 17.4.2010 hakaristin julkisen esittämisen sillä perusteella,
että hakaristi on pikemminkin Liettuan historiallista perintöä kuin
natsi-Saksan tunnus.
Museo esittää lukuja "miehityksen"
menetyksistä, mutta ne ovat sekavia ja perustelemattomia. Siksi niitä ei kannattaisi käsitellä, mutta
esitän ne historian vääristämisen todisteina.
"Neuvostomiehityksen" aikana 15.6.1940-22.6.1941 oli
pidätettynä, vangittuna tai tapettu 11 000, karkotettuna 18 000 ja tapettu
Liettuan kansallisrintaman järjestämässä kesäkuun 1941 kansannousussa 700. Toisessa paperissa vangittuja, tapettuja tai
karkotettuja on 23 000 ja kansannousussa tapettuja 700. Näistä saadaan laskemalla, että vangittuja tai
tapettuja oli 5000 ja pidätettynä 6000.
Natsi-Saksan miehityksen
aikana 22.6.1941-13.7.1944 vangittiin ja kuljetettiin keskitysleireille 29 500,
tapettiin 240 000 (sisältää 200 000 juutalaista) ja kuljetettiin Saksaan pakko-
eli orjatyöhön 60 000. Museossa
fasistien miehitysaikaa ei käsitellä lähemmin eikä tietenkään ollenkaan sitä,
että liettualaiset osallistuivat teloituksiin kotimaassa ja Valko-Venäjällä
sekä Liettuaan muualta tuotujen tappamiseen.
Museon mielestä metsäveljet ovat vapauden ja itsenäisyyden puolesta
taistelevia isänmaallisia ihmisiä, joista "neuvostomiehitys" teki
marttyyreja.
"Neuvostomiehityksen"
aikana 1944-1953 oli pidätettynä, kuulusteltavana tai vangittuna 186 000,
maasta karkotettuja 118 000 sekä tapettuja metsäveljiä tai heidän tukijoitaan
20 500. Tappiotauluissa metsäveljiä
sanotaan partisaaneiksi. Taulujen mukaan
1954-1986 ei enää tapettu ketään, vaan pidätettynä tai vankina oli pyöreästi
1000. Taulukot vetävät yhteen, että
keskitysleireillä ja vankiloissa kuoli 20 000-25 000 ja karkotuksessa kuoli 28
000. Liettuan itsenäistyessä 1991
tapettiin 23 ja haavoitettiin tai muuten vammautettiin 900.
Museossa vaietaan täysin
metsäveljien rikoksista. Maanalaista
vastavallankumouksellista aseellista liikettä alettiin luoda jo kesällä 1940. Natsi-Saksan erityispalvelut sekä
Ribbentropin ja Rosenbergin virastot osallistuivat alusta lähtien Liettuan
aktivistien rintaman perustamiseen.
Metsäveljien ryhmät aloittivat heti 22.6.1941 toimintansa: ne yrittivät
murhata paikallishallinnon ja kommunistisen puolueen työntekijöitä, ryöstivät
neuvostovirastoja, häiritsivät kuljetuksia ja viestintäyhteyksiä sekä
hyökkäsivät puna-armeijan pieniä osastoja vastaan. Maa julistettiin itsenäiseksi ja "väliaikainen
hallitus" perustettiin 23.6.1941, mutta Hitlerin joukot lakkauttivat
sen. Metsäveljien poliittisen maineen
palauttamista on vaadittu 1980-luvun lopulta lähtien.
Museo esittelee ensin
perusteellisesti KGB-vankilan kellarissa, mutta ei kerro, että myös Gestapo toimi
talossa. Pohjakerroksessa kerrotaan
huoneessa 1, kuinka "vaino" ja "miehitys" alkoivat
1940-1941, pidätyksistä ja karkotuksista.
Ohimennen kerrotaan, kuinka Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota
alkoi. Huoneissa 2 ja 3 esitetään
partisaani- (pitää olla metsäveli-) sota 1944-1953. Kuvataan metsäveli- eli sissiryhmien
organisaatio, metsäveljien tavoitteet ja jokapäiväinen elämä. Huoneessa 4 näytetään liikuttavasti
metsäveljien epätasainen taistelu "miehittäjiä" vastaan. Museon ensimmäisen kerroksen huoneissa
esitellään Liettuan kansa (!) neuvostovankiloissa ja työleireillä 1944-1956,
maasta karkotukset 1944-1953 ja kansalaisten neuvostovastainen vastarinta
1954-1991. Lopuksi käsitellään KGB
1954-1991 salakuunteluhuoneineen.
Museo kääntää asiat
päälaelleen. Koko Liettuan kansa tehdään
"miehityksen" uhriksi.
Metsäveljet kaunistellaan ja sievistellään hyväntekijöiksi. He eivät ole museon tulkinnan mukaan natseja,
yltiöisänmaallisia eivätkä kiihkokansallisia, jotka taistelivat
"miehittäjää" vastaan motiivinaan luokkaviha Liettuan työväestöä
kohtaan sekä vallan ja henkilökohtaisen rikastumisen tavoittelu. Museon näyttelyissä kävijöistä yli puolet on
lapsia ja nuorisoa. On korvaamattoman
suuri vahinko, että heille annetaan vääristetty kuva historiasta.
Lisäluettavaa: Leena
Hietasen blogi ja Dovid Katz's home page.
23.1.2011
Hannu Kautto
